Takaisin
Blogi
Kassakone, huipputuotteet, innokas palvelu, hinnasto liitutaululla, näyttävä esillepano ja kotiinkuljetus… Oikeasta kaupasta tämän erottaa vain se, että voin maksaa Monopoli-pelin rahoilla. Kauppias Stella, 6 vuotta, ei vielä myöskään ymmärrä, että kassakoneeseen kilahtavasta rahasta pitäisi maksaa vielä kulujakin.
Kaupan pitäminen on monen lapsen suosikkileikki. On kiva myydä ja tuoda hyvä mieli asiakkaille. Kauppa on todellisuudessa lähemmäs 300 000 suomalaisen oikea työpaikka. Työpaikkojen lisäksi se tuo 10% koko bruttokansantuotteestamme ja mahdollistaa merkittävän osan hyvinvointivaltiomme ylläpidosta.
Kaupan tulisikin olla huomattavasti merkittävämmässä osassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Silti kaupan edustajat hyväksytään nipin napin tummapukuisten työmarkkinajärjestöjyrien pöytään, jossa paalutetaan yhteiskunnan kulmakiviä tuleville vuosille. Kaupan kehittymiseen merkittävästi vaikuttavia arvonlisäverokantoja venkslataan ylös ja alas. Yleensä ylös sen mukaan, kuinka paljon valtion kassassa on vajetta. Kilpailukykyasioissa kuullaan raskasta teollisuutta, mutta harvemmin palvelualoja. Eihän se nyt näin voi olla.
Jos vanhan markkinatalouden periaatteen mukainen Markka ja ääni -malli toimisi, kauppa käyttäisi merkittävästi isompaa äänioikeutta kansakuntamme päätöksissä. Ja vaikka mentäisiin sosialistisemman Mies ja ääni -periaatteen mukaan, silloinkin kaupan tulisi olla enemmän vallan kahvassa kiinni. Miksi näin?
Kun asiaa katsoo hieman pidemmän ajanjakson kautta, on se helpompi ymmärtää. Maamme kansainvälisestikin hämmästyttävän nopea nousu taloudellisesti vahvaksi ja tasapainoiseksi demokratiaksi rakennettiin pitkälti vahvan teollisen toiminnan avulla. Kun naapurivaltiomme niittivät mainetta kovina kauppiaina hansaperinteineen, me poltimme vielä puusta tervaa. Ja kun siinä kehityimme, aloimme seuraavaksi tehdä puusta jotakin muuta. Teolliset saavutuksemme ovat siis muokanneet puheoikeuden saavien arvojärjestystä.
Entä mitä kauppa on itse tehnyt sen eteen, että sen ääntä kuunneltaisiin paremmin? Aika vähän. Kaupan keskustelua on leimannut viime vuosikymmenen ajan pääasiassa kaupan keskittyneisyys, huono kannattavuus sekä heikkous vastata kansainväliseen, viimeisimpänä verkkokaupan, kilpailuun. Tätä keskustelua on johtanut pääasiassa joku muu taho kuin kauppa itse.
Onko pelätty, että omia näkökulmia ei pystytä perustelemaan ymmärrettävästi? Vai uskotaanko, että kiivas debatti vaikuttaa negatiivisesti aina kaikkein tärkeimpään eli asiakkaaseen? Ainakin jälkimmäisestä löytyy viime vuosilta aivan päinvastainen esimerkki, kun S-ryhmän halpuutus on saanut lämpimän vastaanoton sekä asiakkailta että samalla saanut median kiinnostumaan kaupasta. Keskusteluissa ovat saaneet tilaa paljon muutkin asiat kuin vain ruoan hinta.
Jotta kauppa saa äänensä kuuluviin, sen pitää olla aktiivinen. Aktiivinen niin asiakkaan kuin kilpailijoidenkin suuntaan ja yhteiskuntamme toimijana. Siis rohkeampaa oman toimialan asioiden ajamista. Tavoitteen toteuttamiseksi kaupan tulee muuttaa yhtä perinnettänsä: kaupan ääni ei kuulu vain isoimmille ketjuille tai etujärjestölle, vaan kaikille yli 50 000 kaupan alan yritykselle, jotka työllistävät satoja tuhansia suomalaisia. Isoimpien ketjujen pääjohtajat kantavat jo vastuutansa kiitettävästi, mutta nyt olisi myös muiden aika. Rinta rinnan, koko alan etua ajatellen. Samalla yhdestä helmasynnistä voisi yrittää päästä eroon: Toisilleen kateelliset kauppiaat eivät usein ajattele asiakkaan ja alansa etua. Siten ei myöskään omaansa.
Kun kauppias rikastuu, moni ajattelee hänen ottavan liikaa hintaa ja saavan paksuja katteita. Jos teollisuusmies tekee voittoa, hän on kekseliäs innovoija ja hyvinvointivaltion pelastaja. Niin onkin. Ja molempia tarvitaan. Kaupan arvostusta on nostettava, ja se on meidän kaikkien toimialalla toimivien tehtävä.
Stella kysyy joka kerta ostokset tehtyäni, saako olla muuta. Lisäksi hän toivottaa kotiin terveisiä ja käskee varoa liukasta portaikkoa pihalla. Voiko tuon hienompaa työtä olla?