Analytiikan palvelut energia- ja vesihuoltoyhtiöille
Energia- ja vesihuoltoyhtiön ydintoimintoihin kuuluu hyödykkeeseen liittyvää mittaamista
Johda toimintaa faktoihin perustuen
Energia- ja vesihuoltoyhtiön ydintoimintoihin kuuluu paljon itse hyödykkeeseen liittyvää mittaamista energian tai veden tuotannosta ja siirrosta sen jakeluun ja myyntiin asti. Lisäksi tietoa syntyy paljon muissa liiketoiminnoissa, kuten ostot, logistiikka, myynti jne. Oman datan lisäksi hyödyllistä dataa on saatavilla myös yhtiön ulkopuolella eri muodoissa.
Haasteena on ajantasaisen tilannekuvan muodostaminen: dataa on, mutta se on usein sirpaleisena eri paikoissa, eri formaateissa ja eri ajanjaksoilta.
Datan suuri määrä ja kokoaminen yhteen paikkaan ei yksin riitä. Oleellista on ensin ymmärtää, mitä ongelmaa ratkaistaan ja mitä tavoitellaan. Voimme auttaa niin tavoitetilan määrittelyssä kuin toteutuksessakin. Käytämme moderneja tietovaraston mallinnus- ja automatisointivälineitä ja pilvipohjaisia työkaluja. Asiakkaana saat ajantasaista analytiikkaa johtamisen ja päätöksenteon tueksi.
Asiakkaidemme menestystarinoita
Fortum
Uusilla datatyökaluilla helppoutta ja tehokkuutta kaukolämmön asiakas-analyyseihin
Lue lisää >Asiantuntijamme
Asiantuntijamme
Juha Hakkarainen
Director, Sales and Accounts