PK-Puu on viidellä paikkakunnalla toimiva perinteikäs puutavaramyymälä, jolla on kivijalkaliikkeiden lisäksi toimintaa myös verkossa. Yrityksen visiona on olla ei enempää eikä vähempää kuin alan arvostetuin puukauppa ja rakentajan kumppani. Yrityksen historia ulottuu aina 1990-luvun alkuun, jolloin yrityksessä nykyisin toimitusjohtajana työskentelevä Petri Kaskinen perusti maatalouselinkeinon rinnalle puutavaraa tarjoavan liiketoiminnan. Nykypäivänä toiminta on laajentunut kattamaan puun jalostuksen ja jälleenmyynnin lisäksi myös erilaisia palveluita niin ammattirakentajille kuin kuluttajillekin.
Solteqin ja PK-Puun yhteistyöllä on pitkät juuret – yrityksellä itsellään ei ole juurikaan IT-osaamista, joten on ollut luontevaa toimia tutun ja luotettavan toimijan kanssa. Solteq on toimittanut PK-Puulle Solteq Tekso -kassajärjestelmän lisäksi yrityksen käytössä olevan WooCommerce-verkkokaupan. Tekso-kassajärjestelmä on välttämätön myymäläasiakkaiden palvelemiseksi. Verkkokaupalla taas haetaan liiketoiminnan kasvua tulevaisuudessa, ”tuote, jota ei ole verkkokaupassa, ei ole olemassa”. Usein myös asiakkaat tutustuvat liikkeen valikoimaan ennalta käsin verkossa, mutta tulevat sitten myymälään tekemään ostoksia.
Kassajärjestelmän ja verkkokaupan saumaton liitto
PK-Puu on tyytyväinen kassajärjestelmävalintaansa. Yritys on aina valmis ottamaan järjestelmän uusimman version mahdollisimman nopeasti käyttöön, sillä se tarjoaa heille parhaat hyödyt järjestelmän kehityksestä heti käyttöön. Niinpä PK-Puu siirtyi ensimmäisten joukossa käyttämään Tekson pilvipohjaista versiota, Tekso Cloudia. Siirtymä Tekso Cloud -käyttäjäksi oli sujuva ja helppo. Siirtymä suunniteltiin tehtäväksi myymälöiden aukioloaikojen ulkopuolella, jottei päivittäinen operatiivinen liiketoiminta häiriinny. Siirtojen osalta Solteqilla on valmiit prosessit, mutta jokainen siirtymä suunnitellaan aina asiakaskohtaisesti. Kaikki data saadaan siirtymään aina vanhasta versiosta uuteen, joten tärkeä tieto on tallessa myös vaihdoksen jälkeen.
Lue lisää siitä, kuinka helppoa Tekso Cloudiin -vaihtaminen on >
PK-Puun toimitusjohtaja ja kauppias Petri Kaskisen mielestä uusin Tekso-versio on moderni ja ulkoasultaan selkeä kassajärjestelmä. Järjestelmä on helppokäyttöinen, ja vakituisten työntekijöiden sekä kausityöntekijöiden on ollut nopea omaksua sen käyttö. Tukea tarjoaa myös kattava Tekson online-manuaali. Lisäksi Solteqin asiakastuen palvelu on ollut kiitettävällä tasolla. ”Apua on aina saatavilla”, Petri Kaskinen toteaa.
WooCommerce-verkkokauppa
Tekso Cloud -kassajärjestelmän lisäksi PK-Puulla on käytössä Solteqin toimittama WooCommerce-verkkokauppa. Erityisen tyytyväinen PK-Puu onkin Tekson ja WooCommerce-verkkokaupan yhteispeliin. Myymälöiden rinnalla palveleva verkkokauppa mahdollistaa monikanavaisen myynnin, jossa kivijalkamyymälä ja verkkokauppa tukevat toisiaan. Kuten Tekso Cloudin, verkkokaupankin osalta käyttöönottoprojekti sujui mallikkaasti ja kustannustehokkaasti. Erityisen tyytyväinen PK-Puu on verkkokaupan brändin mukaiseen ulkoasuun ja kaupan käytettävyyteen. Verkkokaupassa asiakas pääsee tutkailemaan eri myymälöiden varastosaldoja – kerää ja nouda -tilausten lisäksi tämä mahdollistaa sen, että asiakas voi halutessaan pyytää noudon toiseen myymälään. Erityisenä kohderyhmänä kerää ja nouda -palvelulle ovat kesälomalaiset, jotka voivat jo kotipaikkakunnaltaan tilata mökkiremontteihinsa tarvitsemansa tarvikkeet ja materiaalit verkkokaupasta ja noutaa ne kätevästi lähimpänä mökkipaikkakuntaansa olevasta myymälästä.
”Solteq on PK-Puulle juuri sopivan kokoinen, ketterä ja vakaa yhteistyökumppani. Voimme luottaa, että Solteq tukee meitä jatkossakin ja tuo uusia ideoita esille, jotta voimme tulevaisuudessakin palvella entistä paremmin asiakkaittamme.”
Petri Kaskinen, toimitusjohtaja ja kauppias, PK-Puu
Lisäpalvelut kumppaneiltamme
PK-Puulla on käytössä myös Solteqin kumppaniratkaisut Supermind ja Zoined. Supermindin avulla ostojen ja varastojen optimointi on noussut aivan uudelle tasolle. Supermind on integroitu Tekson kanssa Solteq Connector -integraatiopalvelun kautta, joten tärkeät tiedot siirtyvät luotettavasti Tekson ja Supermindin välillä.
Zoined-palvelu auttaa kauppias Petri Kaskista myynnin analysoimisessa. Zoinedin raportoinnin avulla Petrin on helppoa ja nopeaa saada kokonaiskuva myymälöiden myynnistä ja automaattiset raportoinnit ovat helposti luettavissa vaikka aamukahvia juodessa.
PK-Puu – Rautainen puukauppa
PK-Puu on puutuotteiden erikoiskauppa, josta rakentaja saa myös rautakauppatuotteet. Se tarjoaa kaikkea rakentamiseen — sahattua, höylättyä ja mitallistettua puutavaraa sekä paljon muuta remontointiin ja rakentamiseen.
Varmistamme sujuvan vaihdon Tekso Cloudiin
- Tekso Cloudia voi käyttää kaikkialla, missä nettiyhteys on saatavilla
- Siirtoprosessi on tuotteistettu ja testattu – tällä varmistetaan Tekso Cloudin laadukas käyttöönotto
- Solteq on toteuttanut useita siirtoprojekteja eri toimittajien kassaohjelmistoista Solteq Tekso Cloudiin
- Olemassa oleva data siirretään uuteen Tekso versioon
- Kaikki historiatieto säilyy ja mm. kaikki myynti- ja asiakasraportit ovat heti käytettävissä
- Liiketoiminta ei häiriinny, sillä tarvittavat muutokset tehdään myymälöiden aukioloaikojen ulkopuolella
- Tekson käyttöliittymä muuttuu selkeämmäksi, mutta kaikki tärkeät toiminnot pysyvät samana, joten käyttö on helppoa eikä vaadi koulutusta
- Vaihtotyö on aina kiinteähintainen ja helposti budjetoitavissa
Jos yrityksesi on kiinnostunut ottamaan Tekso Cloudin käyttönsä, ota yhteyttä!
Menestystarinaan liittyvät tuotteet ja palvelut
Solteq Tekso
Solteq Tekso on markkinoiden modernein ja monipuolisin myymäläratkaisu erikokoisille erikois- ja vähittäiskaupan yrityksille.
Lue lisää Solteq Teksosta >WooCommerce
Suosittu WooCommerce-verkkokauppa integroituu saumattomasti kassajärjestelmään.
Lue lisää WooCommercesta >Lisää asiakkaidemme menestystarinoita
Pukinmäen Puutarha
Pukinmäen puutarha tehosti asiakaspalvelua ja virtaviivaisti tuotehallintaa Solteq Tekso -kassajärjestelmän avulla
Lue lisää >Heinolan Levy ja Lista
Palkittu puutavarakauppias valitsi Solteq Tekson ja WooCommerce-verkkokaupan
Lue lisää >Kauppahuone Riveri
Positiivinen kauppiaspalaute ja liiketoiminnassa eteenpäin katsova ote kannustivat Kauppahuone Riveriä siirtämään kassajärjestelmänsä pilveen
Lue lisää >