Tiedotteet ja julkaisut - Solteq

Yhtiökokouksen päätökset - Solteq

Kirjoittanut Solteq | 17.3.2014 11:26:32

Solteq Oyj Pörssitiedote 17.3.2014 klo 13.30

Yhtiökokous päätti vahvistaa tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2013 sekä myöntää vastuuvapauden toimitusjohtajalle ja hallitukselle. Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys, että 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,03 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 20.3.2014 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 27.3.2014

Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys, että hallitus valtuutetaan osakeyhtiölain 13 luvun 6§ 2 mom. mukaisesti päättämään enintään 0,05 euron suuruisen osakekohtaisen osingonjaosta tai muusta varojen jakamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta sekä päättämään mahdollisen jaon ajoituksesta ja muista yksityiskohdista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Yhtiökokous päätti valita hallitukseen seitsemän varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenille päätettiin maksaa rahapalkkiot seuraavasti: jäsenille 15.000 euroa vuodessa ja puheenjohtajalle 4.000 euroa kuukaudessa. Rahamääräisen palkkion lisäksi kaikille hallitukseen valittaville päätettiin maksaa 5.000 yhtiön osakkeen määräinen osakeperusteinen palkkio. Matkakorvaukset päätettiin maksaa yhtiön matkustusohjeen mukaisesti.

Hallituksen jäseninä jatkavat Ali U. Saadetdin, Seppo Aalto, Markku Pietilä, Matti Roininen, Sirpa Sara-aho ja Jukka Sonninen. Uutena hallituksen jäsenenä aloittaa Olli Välimäki. Olli Välimäki on syntynyt vuonna 1962 ja on koulutukseltaan kauppatieteiden lisensiaatti.

Yhtiökokous hyväksyi lisäksi seuraavat hallituksen esitykset (pörssitiedote 14.2.2014).

Päätettiin valtuuttaa hallitus päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi osana henkilöstön kannustinjärjestelmää, yrityskauppojen tai muiden liiketoiminnan järjestelyiden rahoittamiseksi ja toteuttamiseksi tai muutoin edelleen luovutettaviksi taikka mitätöitäviksi. Ehdotus sisältää myös valtuutuksen ottaa pantiksi yhtiön omia osakkeita. Ehdotuksen mukaan hankittavien osakkeiden kokonaismäärä voi kulloinkin olla enintään 10 prosenttia kaikkien yhtiön osakkeiden lukumäärästä ja niitä voidaan hankkia muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa. Osakkeet tulee hankkia julkisessa kaupankäynnissä. Muista ehdoista päättää hallitus. Valtuutukset ovat voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Päätettiin valtuuttaa hallitus päättämään yhteensä enintään 3 000 000 uuden tai yhtiön hallussa olevan oman osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä osakeannilla siten, että osakeanti voidaan suunnata osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. Muista osakeannin ehdoista päättää hallitus. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Ali U. Saadetdinin.

Solteq Oyj

Lisätietoja antavat:

Hallituksen puheenjohtaja, Ali U. Saadetdin
puh 020 1444 201 tai 040 8444 201
sähköposti: ali.saadetdin@solteq.com

Toimitusjohtaja, Repe Harmanen
Puhelin 0400 467 717
Sähköposti: repe.harmanen@solteq.com

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.solteq.com

 

Yhtiökokouksen pöytäkirja:

yhtiokokouksen_poytakirja_14.3.2012