Tiedotteet ja julkaisut - Solteq

Solteqin tehostamis- ja kustannussäästöohjelma on saatu päätökseen

Kirjoittanut Solteq | 24.6.2024 10:00:00

Pörssitiedote
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
24.6.2024, kello 13:00

Solteqin Retail & Commerce -segmentin Commerce & Data -liiketoimintayksikköä sekä konsernihallintoa koskeva tehostamis- ja kustannussäästöohjelma on saatu päätökseen. Yhtiö toteuttaa säästö- ja vähennystoimenpiteitä sekä Suomessa että muissa konserniyhtiöissä ja arvioi saavuttavansa noin 3,4 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Vuotuisista kustannussäästöistä ennakoidaan toteutuvan noin kolmannes vuodelle 2024.

Osana tehostamis- ja kustannussäästöohjelmaa Suomessa 6.5.2024 käynnistetyt muutosneuvottelut on saatettu päätökseen, ja yhtiö on tehnyt päätökset toimenpiteistä 24.6.2024. Toteutuneiden irtisanoutumisten sekä irtisanomisten perusteella yhtiön henkilöstömäärä vähenee Suomessa 24 työntekijän verran. Neuvotteluiden piirissä olivat Commerce & Data -yksikössä sekä konsernihallinnossa työskentelevä henkilöstö.

Ketterämmällä organisaatiolla ja kevyemmällä kulurakenteella yhtiö pyrkii luomaan edellytykset kannattavuuden parantamiseksi. Retail & Commerce -segmentin pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa vähintään 8 prosentin vuotuinen kasvu liikevaihdossa sekä vähintään 8 prosentin liiketulosmarginaali.

 

Jakelu

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.solteq.com

 

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Aarne Aktan
Puhelin: 040 342 4440
Sähköposti: aarne.aktan@solteq.com


Talous- ja lakiasiainjohtaja Mikko Sairanen
Puhelin: 050 567 3421
Sähköposti: mikko.sairanen@solteq.com 

 

Solteq lyhyesti

Solteq tarjoaa ohjelmistoratkaisuja ja asiantuntijapalveluita energiasektorille ja kaupan alalle sekä sähköisen kaupankäynnin tarpeisiin. Yhtiö toimii lähes 500 IT-alan ammattilaisen voimin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Puolassa sekä Iso-Britanniassa.