Työntekijäkokemus
Kilpailu osaajista kovenee – inflaatio iski työpaikkojen kilpailuetuihin
Osaajapula sekä ennätysmäärä avoimia työpaikkoja haastavat yritykset arvioimaan omaa houkuttelevuuttaan työnantajana. Globaali työelämän murros on massiivinen. Voittajia ovat ne työpaikat, joissa pysähdytään kuuntelemaan työntekijöiden ja -hakijoiden toiveita.
Perinteisesti työpaikkailmoitusten houkutteluretoriikka on ollut kirjavaa. Nykypäivän työnhakijassa kliseiset lupaukset herättävät enemmän kysymyksiä kuin työpaikan hakemiseen kannustavia vastauksia. Piilotteleeko pleikkareita, säkkituoleja ja ilmaisia välipaloja lupaavan ilmoituksen taustalla odotus säännöllisesti pitkiksi venyvistä työpäivistä? Tai olisiko kilpailukykyisen palkkauksen lupaamisen sijaan oleellisempaa avata käytäntöjä työntekijöiden tasa-arvoisesta kohtelusta sekä osaamisen pitkäjänteisestä kehityksestä? Myöskään ”kasvualustat”, ”aitiopaikat” tai ”huippujengi” eivät resonoi, mikäli ne jäävät vain sanahelinäksi.
Solteqin henkilöstöjohtaja Kirsi Jalasaho kuuntelee tarkalla korvalla sekä nykyisiä että potentiaalisia työntekijöitä. Lähes 700 hengen organisaatiossa on selvää, ettei HR voi tarjota yhdenkoon vaihtoehtoja kaikille:
”Kilpailuetumme työnantajana on selkeästi joustavuus. Pystymme tarjoamaan työntekijöillemme omannäköisen työarjen. Yhdelle se tarkoittaa yhteisöllisyyttä, toiselle mahdollisuutta nauttia etä- ja hybridityön eduista sekä kolmannelle mahdollisuuksia ammatilliseen kasvuun. Emme ole se työnantaja, joka haluaa houkutella paksuimman setelinipun kanssa kaiken nielevään oravanpyörään. Haluamme tarjota inhimillisen työyhteisön, jossa jokainen tulee kohdatuksi yksilönä.”
”Kilpailuetumme työnantajana on selkeästi joustavuus. Pystymme tarjoamaan työntekijöillemme omannäköisen työarjen.”
Kirsi Jalasaho, Solteqin henkilöstöjohtaja
Myös tutkimustiedon valossa kehitys kohti joustavampaa ja inhimillisempää työkulttuuria on perusteltu. Työpaikan valinnassa taloudellisen kompensaation rinnalle ovat nousseet joustavuus työnteon ajan ja paikan suhteen, mahdollisuudet osaamisen kehittämiselle sekä työpaikan stressitaso.
Kehittyvä teknologia kiihdyttää osaajapulaa
Digitalisaatio ja kehittyvä teknologia kiihdyttävät tarvetta uudenlaiselle osaamiselle. Työntekijöille tämä tarkoittaa muuttuvia työtehtäviä ja oman osaamisen päivittämistä.
”Tärkeintä on asenne. Kaikkea ei tarvitse osata. Myöskään perinteinen koulutustarjonta ei täysin vastaa liiketoiminnan muuttuviin tarpeisiin. Tämä korostaa työnantajien roolia osaamisen jatkuvassa kehittämisessä niin kokeneempien konkarien kuin tulevaisuudenlupaustenkin osalta. Oppiva organisaatio – innovatiiviset projektit, yhteistyötä arvostava kulttuuri sekä avoimuus uutta kohtaan – auttaa sekä yksilöä että työyhteisöä muuttumaan maailman mukana,” kiteyttää Jalasaho.
”Tärkeintä on asenne. Kaikkea ei tarvitse osata. ”
Kirsi Jalasaho, Solteqin henkilöstöjohtaja